Aihe herättää keskustelua Facebookissa, miksei siis myös täällä.
Sana on vapaa!
Koirien jätökset tienvarsilla
Tämä keskustelu on hyvin aiheellinen. Mietoisten kyläraitti on KAMALAN näköinen niin pyörätie kuin ojakin. Tämä korostuu varsinkin keväisin, kun lumet sulaa ja kaikki talven kakat tulevat lumen alta esiin.
Lenkillä saa oikein varoa ja kierrellä kasoja. Yksi ongelma kirkonraitilla on se, että roskiksia ei ole, mihin kakkapussin voisi laittaa. Mikäli on monta koiraa voi kädet loppua kesken kakkapussien kantamiseen esim. kotiin saakka. Tästä ongelmasta voi esim antaa kunnalle palautetta osoitteessa http://www.mynamaki.fi/palaute/
ja tilata tarran omaan roskikseensa osoitteessa http://www.koirankakkaroskis.fi/ eli näin ollen antaa luvan muille laittaa kakkapussi omaan roskikseensa.
Toivon todella, että jokainen koiranomistaja olisi vastuuntuntoinen myös lenkillä ollessaan. Uskon, ettei koiranomistajat omissa kodeissaankaan jätä kakkoja siivoamatta oman viihtyvyyden vuoksi. Mitä jos joskus ajattelisimme omaa napaa pidemmälle eli kaikkien viihtyvyyttä! Luulisi, että koirankakkoja pyörätielle (ja sen reunalle) jättävälle koiranulkoiluttajallekin olisi kivempi ulkoiluttaa koiraa myös seuraavana päivänä kun kakkaa ei joka paikassa olisi.
Toivon että tämä herättää täällä keskustelua ja ideoita ongelman ratkaisemiseksi.
Tuoreena koiranomistana ei tulisi mieleenkään jättää koiran jätöksiä tienposkille, sitä möyrii pitkällekin ojaan keräämään kikkarat pois. Se on sitten kuvottavaa kun *askakasoja saa kävelytiellä väistellä puolelta toiselle. Kevättä kauhulla odotellessa :(
Jos hankkii ison koiran niin kait se järkikin sanoo että se mitä sieltä peräpäästä tulee on myös isoa... Hankkis sitten niin ison pussin mihin se läjä mahtuu. Ei taskuun kannatakaan mitää litran pakastepusseja tunkea...
Jos nyt jokainen koiran omistaja ottais järjen käteen ja ajattelis vähän muidenkin viihtyvyyttä.
On hienoa havaita, että Mietoisissa asuu luontoa tuntevia ihmisiä. Pitää olla tosi perehtynyt asiaan, jos pystyy erottamaan jätöksistä, onko kyseessä koira, kettu, susi, supikoira, hirvi, peura, jänis tai joku muu. Näitä kaikkiahan meiltä löytyy.
Yleensä maaseudun lähiöihin muuttaa kaupúnkilaisia, joille nuo asiat ovat vieraita.
No näitä jätöksiä nähdäkseen (ja halutessaan lajimäärityksiä tehdäkseen) ei luontoon tarvitse astua. Nyt puhutaan koirien ulosteista pyöräteiden ja muidenkin teiden varsilla.
Tuskin hirvet ja muut metsien asukit riesaksi asti em. paikkoissa tarpeillaan käyvät..
Kiitos tarkennuksesta!
Jos ne kakat ovat tien reunoilla, kyseessä on siis siisti koira. Villieläimet eivät ole niin tarkkoja siitä, mihin tarpeensa tekevät.
Kannattaa siis kävellä keskellä tietä, niin välttyy kaikilta ongelmilta.
Kohta koittaa kevät ja kesä; luomulannoitetut tienvarret viheriöivät kauniisti. Ei tarvita apulantaa eikä kalkkia. Silloin viimeistään unohtuvat nämä kevättalven mitättömät murheet.
Se on muuten ihan kiinnostavaa tuo eläinten tunnistaminen ulosteiden perusteella. Kunhan saadaan Kylätalo iskuun, niin voidaan järjestää vaikka ihan erityinen kakkakurssi. Haluaisitko ilmoittautua jo?
http://www.hoksaa.net/sontaa.html
Kakkakurssi olisi varmaan hieno, mutta ehdotan sen sijaan hyväntahtoisuus-/ suvaitsevaisuuskurssia.
Tätä yhteiseloa parantavaa jaloa aatetta olen yrittänyt humoristisilla ( omasta mielestäni ? ) kirjoituksillani hakea.
Kylätalohanke on upea juttu! Tsemppiä toimijoille!
Eipä taida huumoriveikko asua vilkkaan koirien ulkoilutusreitin varrella.
Olisi hyvä jos sitä hyvää tahtoa ja suvaitsevaisuutta toisi joku edes puolet siitä kilomäärästä tontin sivuille kuin tuota koirankakkaa. Koiria ei ole syytä vihata sillä ne ovat lähes poikkeuksetta aivan ihania. Yleensä ne harvat poikkeuksetkin ovat saaneet vaikutteensa hihnan toisesta päästä.
Se nyt vain on niin että omistajan pitää ne kakat kerätä toisten nurkista. Mikä ihmeen erioikeus näillä meidän koiran ulkoiluttajilla muka on?
Eräskin nimeltä mainitsematon hyväkäs pitää jonkinlaisena urotekonaan kun päästää ponin kokoisen koiransa sontimaan naapurin nurmikolle. Saa naapuri luonnontuotetta ilmaiseksi, heh-heh. Samainen urpo pitää tuota isoa koiraa usein auki ja se sitten ärhentelee mm. koulusta palaaville lapsille. Asiasta on ilmoitettu eläinsuojeluvalvojalle sekä poliisille eikä kumpikaan voi kuulemma asialle mitään ennen kuin koira hyökkää jonkun kimppuun. Jälki onkin sitten varmaan hilpeää ja humoristista katsottavaa kun koira painaa kolme kertaa lapsen verran. Että se
siitä suvaitsevaisuudesta ja niin pois päin.
Omille lapsillemme on neuvottu että aina kun tuo parivaljakko näkyy liikkellä niin on mentävä toista kautta kotiin vaikka matka on pidempi. Toivottavasti muistavat.
Kyl mää niimpal kauhiast kummastele....



© Copyright Varsinais-Suomen kyläportaaliyhdistys ry |